©Timo Ahjos 15.9.2023
Artikkelin sisältö on kopioitu
blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Viikko 35/2023

Tällä sivulla on sama sisältö kuin vastaavalla sivulla yllämainitussa blogissa. Blogissa viikon tuorein tapahtuma on ylimpänä, tässä se on alimpana. Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Tämä artikkeli kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 35, joka alkoi maanantaista 28.8. ja päättyi sunnuntaihin 3.9.2023.

Koko tämän viikon kuvauksen kirjoitin vasta kaksi viikkoa myöhemmin lyhyistä muistiinpanoista, joissa ei ollut juurikaan muita kellonaikoja kuin heräämisaika.

Viikon 35/2023 avaus:

Asuntomme saunan ja sen pesuhuoneen remontti eli ns. kylpyhuoneremontti jatkui edelleen. Jouduimme vieläkin määrittelemään remontin tekijöille asioita, joita ei voi enää myöhemmin muuttaa. Jouduin nousemaan sängystä joka aamu klo 6 ja käymään tarpeen mukaan aamupesulla taloyhtiön saunassa, koska remonttimiehet tulivat asuntoomme pääsääntöisesti klo 8, mutta toisinaan jo sitä aiemminkin.  Näistä syistä tämäkin viikko oli meille erittäin stressaava.

Marraskuussa kolhittu matkailuautomme odotti vieläkin Saksasta jo silloin tilattuja varaosia ja se pitäisi korjata ennen lokakuista katsastusta.

Maanantai 28.8.2023:

Tiistai 29.8.2023:

Keskiviikko 30.8.2023:

Torstai 31.8.2023:

Perjantai 1.9.2023:

Lauantai 2.9.2023:

Sunnuntai 3.9.2023:

Viikko 35 päättyi tähän - kiitos seurannasta!



Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.

© Copyright: Timo Ahjos 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.

visitor counter