©Timo Ahjos 15.- 21.5.2023
Artikkelin sisältö on kopioitu
blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Viikko 20/2023

Tällä sivulla on sama sisältö kuin vastaavalla sivulla yllämainitussa blogissa. Blogissa viikon tuorein tapahtuma on ylimpänä, tässä se on alimpana. Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Tämä artikkeli kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 20, joka alkoi maanantaista 15.5. ja päättyi sunnuntaihin 21.5.2023.

"Odotteluviikon" 20/2023 avaus:

Tämän viikon aluksi pääsen tekemään heti maanantaina aamulla kolme pitkään odottamaani pankkiasiaa. Olisin voinut kyllä tehdä niistä kaksi jo torstaina tai perjantaina, mutta jäin odottamaan, nostavatko Alisa tai Nordea talletuskorkojaan sen vuoksi, että Euroopan keskuspankin päättämä ohjauskorkojen korotus tuli voimaan viime viikon keskiviikkona 10.5.2023. - Muiden asioiden odottelu jatkuu: Ajokorttini vanhenee tämän viikon lauantaina enkä ole vielä saanut uutta ajokorttia. Marraskuussa pysäköintipaikalla kolhitun autoni korin korjaus ei ole vielä alkanut, koska Saksasta jo marraskuussa tilattu asunto-osan ovi ei ole vielä tullut. Taloyhtiön toiminnantarkastajana en ole vielä saanut pyytämääni aineistoa nähtäväksi eikä hallitus ole saanut vielä tilinpäätöstä valmiiksi, vaikka lakisääteinen määräaika päättyi huhtikuun lopussa. Pelon sekaisin tuntein odotan sitä, milloin taloyhtiön lähettämä remonttimies tulee uudistamaan asuntomme saunan ja pesuhuoneen. Se on periaatteessa meille etu, mutta remontti kestää kuulemma kuivauksineen 1,5 kuukautta, jona aikana emme voi käyttää suihkua vaan joudumme käymään suihkussa taloyhtiön saunassa. Onneksi tässä asunnossa wc ei ole siinä samassa yhteydessä.

Maanantai 15.5.2023: PANKKIASIOITA

Klo 7-8: AAMU
Suoritin heti herättyäni "ajokorttilääkärin" määräämän verenpaineen mittauksen (123/74 54). Se pitää mitata vielä tänä iltana. En keittänyt puuroa vaan söin kevytmaidon kanssa mysliä, jonka "Parasta ennen" -päivä on ylihuomenna, jolloin sen valmistuksesta on kulunut tasan vuosi. Paistoin kananmunan ja kävin parvekkeella hengittämässä. Katsoin some-uutiset ja luin Pentiltä Baltimoresta saamaani viestiä, jossa hän kehui hänelle viimeksi lähettämääni tekstiä.  Suoritin aamutoimet poikkeuksellisesti jo näin varhain ehtiäkseni verkkopankkeihin yhdeksäksi.  Tietokoneelle päästyäni viimeistelin kuitenkin ensin viikon 19 päiväkirjablogin ja avasin viikon 20.

Klo 9.15 alkaen: ALISAN VERKKOPANKISSA
Tein Alisapankissa yhtiölleni 12 kuukauden määräaikaistalletuksen. Turhaan pidin rahoja muutaman päivän korottomalla käyttötilillä odottamassa mahdollista talletuskoron nousua sen johdosta, että Euroopan keskuspankin ohjauskorot nousivat viime keskiviikkona. Yhtiölläni on ollut Nordeassa koroton käyttötili sen perustamisesta eli vuodesta 1988 alkaen. Pysyvämmät säästöt olen pitänyt Hypo-pankissa korollisella talletustilillä. Hypolla ei ole yritysasiakkaille minkäänlaista verkkopankkia ja tiliotteet tulevat postitse pitkällä viiveellä. Olen nyt lopettamassa yhtiöni asiakassuhteen Hypoon, mutta siellä on vielä yksi määräaikaistalletus. Alisa tarjoaa huomattavasti paremman palvelun. Sain äsken tekemästäni määräaikaistalletuksesta saman istunnon aikana tulostetuksi tilisopimuksen ja tiliotteen kirjanpitoon tositteeksi ja tase-erittelyjen liitteeksi. Muut pankit taas eivät tarjoa yhtiölle yhtä edullisia talletusmahdollisuuksia kuin henkilöasiakkaille vaan tyrkyttävät samassa paketissa sellaisia yrityspalveluja, joita minun yhtiöni ei tarvitse. Hypokin nosti yrityksen määräaikaistalletuksen vähimmäismäärän tämän vuoden alussa 100.000 euroon, kun henkilöasiakkaalla se on vain 10.000 euroa.  Eihän tällaisen entisen yksinyrittäjän yhtiöllä ole satoja tuhansia euroja sijoitettavana.  

Klo 10.15-11: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
En jaksanutkaan mennä heti yhdestä pankista toiseen vaan pidin tässä välissä aikaistetun ruokatunnin. Ruokana jääkaappiin edellisiltä päiviltä jääneitä ruokia. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin tietokoneen äärellä pieni kupillinen murukahvia.

Klo 11.10-12: NORDEAN VERKKOPANKISSA
Silloin kun Nordea otti palveluvalikoimaansa JoustoTalletustilin, kehuin sitä Facebookissa ja sain ainakin kaksi tuttuani avamaan sellaisen. Itse en sellaista sitten kuitenkaan avannut, koska määräaikaisesta 12 kuukauden talletuksesta sai hiukan paremman koron ja ajattelin, että minulla ei ole kuitenkaan tarvetta käyttää sitä rahaa 12 kk aikana. Nyt tilanne on ensinnäkin sikäli muuttunut, että joustotalletustilin korko 2,25% on hiukan parempi kuin mitä Nordea tarjoaa nyt 12 kk määräaikaistalletukselle (2,20%). Toiseksi, tunnen olevani jo niin vanha, että minun ei kannata sijoittaa henkilökohtaisia säästöjäni mihinkään sellaiseen, mistä ne ovat käytettävissä vasta pitkän ajan kuluttua. (Kuitenkin tein juuri tänään Alisapankissa 12 kk talletuksen yhtiölleni, mutta yhtiöhän pysyy elossa vielä minun kuoleman jälkeen.) Joustotalletustili näyttää ensisilmäyksellä hyvin edulliselta, kun siitä voi nostaa varoja milloin tahansa. Kun korko lasketaan kuitenkin korkokauden alimmalle saldolle, se tarkoittaa, että menettää nostetulle määrälle jo kertyneen koron. Sen vuoksi aion nyt avata pienemmillä summilla neljä erillistä joustotalletustiliä touko-, elo-, marras- ja helmikuussa. Jos on tarvetta jossakin vaiheessa käyttää osa niistä rahoista, nostan ensiksi viimeksi tehdystä talletuksesta, jolle on ehtinyt kertyä vähiten korkoa. Ellei se riitä, niin sitten myös toiseksi viimeisestä jne. Tänään tein noista ensimmäisen ja annoin sille Nordean verkkopankissa nimen ToukoJousto. 

Klo 12.15-13: DANSKE BANKIN VERKKOPANKISSA
Meidän talossa on parhaillaan käynnissä kattoremontti, joka on tämän taloyhtiön historian kallein remontti. Sitä varten on neuvoteltu 900.000 euron laina, josta minun maksuosuus tulee olemaan ehkä runsas 11.000 euroa. Laitoin jo viime vuonna syrjään lainaosuuteni maksamiseen tarvittavan summan. Tallensin sen Danske Bankiin määräaikaistalletukseksi, joka erääntyi tänään. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa, milloin kattoremontti valmistuu ja milloin sen lainaosuuden voi maksaa. Nyt minulla on siis tarve pitää tuo raha korkoa kasvamassa jossakin sellaisessa paikassa, mistä se on sitten tarvittaessa nostettavissa. Dansken Turvatili on tähän tarkoitukseen ihanteellinen. Avasin itselleni tänään sellaisen. Sen korko riippuu saldosta. Kun tilini saldo on nyt välillä 10-50.000 euroa, tilin korko on tällä hetkellä toukokuun loppuun saakka 1,883%. Kesäkuun 1. päivänä koroksi tulee silloinen 3 kk euribor -0,9%. Turvatili on luonteeltaan jatkuva tili, jonka korko muuttuu kesä-, syys-, joulu- ja maaliskuun 1. päivänä. Alle 10.000 euron saldolle Turva-tilin korko on 0% ja yli 50.000 euron saldolle 3kk euribor -0,7%.  

Klo 13-14.30: MUISTIINPANOJEN PÄIVITTÄMINEN ja KORKOVERTAILU
Alisapankissa aamulla tekemäni toimenpiteen merkitsin jo yhtiöni kirjanpitoon, kun sieltä sai heti tiliotteen ja kaikki muut dokumentit tulostetuiksi saman istunnon aikana. Nordeassa ja Danskessa hoidin henkilökohtaisia raha-asioitani, joista en pidä kirjanpitoa. Minulla on kyllä monenlaisia laskentataulukoita, joita jouduin päivittämään. - Tämänpäiväisten talletusteni korot eri pankeissa ovat: Alisa 12 kk talletus 2,85%. Nordea JoustoTalletustili 2,25%. Danske Turvatili 1,883%. Noista kaksi ensinmainittua eivät muutu 12 kuukauden aikana. Dansken Turvatilin korko tarkistetaan kesäkuun 1. päivänä. Jos tarkistuspäivä olisi tänään, sen koroksi tulisi 2,448%.

Klo 15 jälkeen: VAPAA-AIKAA - FEIERABEND!
Tämän blogin ensisijainen tarkoitus on luoda minulle sellainen julkinen raportointivelvollisuus, joka saa minut tekemään tehtävälistallani olevia velvollisuuksia. Raportoin tekemisiäni jokaisen päivän aamusta väsymiseen saakka.  Sen jälkeen vietän vapaa-aikaa, josta en raportoi. Se, mitä syön aamulla ja lounastauolla, vaikuttaa sen päivän työkykyyn, joten sen raportoin. Sen sijaan en raportoi, mitä teen tai syön töiden jälkeen ja illalla ennen nukkumaan menoa. Saksan kielessä siitä vapaa-ajasta, joka on työpäivänä töiden jälkeen, käytetään sanaa "Feierabend". Sille ei näytä olevan muissa kielissä yhden sanan pituista vastinetta. Käytännössä esim. tänään kävelin silloin ulkona Malmin sairaalapuistossa ja vietin sitten iltaa matkailuautossa kotipihalla.

Tiistai 16.5.2023: TEETÄ ja AJOKORTTIASIOITA

Klo 8-9: AAMU
Söin mysliä, jonka "Parasta ennen" -päivä on huomenna. Paistoin yhden kananmunan, otin aamulääkkeet ja kävin parvekkeella hengittämässä. 

Klo 9-10.30: AAMUPÄIVÄLLÄ S-MARKETISSA
Kävin rollaattorilla Malmin S-marketissa ostamassa vakio-ostokseni eli niitä juomia, ruokia ja ruokatarvikkeita, joita vain minä käytän. Vaimoni hankkii ne ruokatarvikkeet, joista hän tekee ruokaa meille molemmille tai syö vain itse. Minulla oli nyt uutena ostoksena kamomillatee. Olen pitkän aikaa juonut joka ilta mustaherukkamehua, jota pidetään hyvänä flunssalääkkeenä. Siinä on kuitenkin hirveästi sokeria kuten myös toisinaan juomassani O'Boy -kaakaossa. Olen etsinyt sellaista iltajuomaa, jossa ei olisi sokeria. Vaimoni on antanut minun kokeilla kamomilla- ja piparminttuteetä. Jälkimmäinen on maukkaampaa, mutta lukemieni terveysvaikutusten perusteella kamomilla vastaa paremmin tarpeitani. Sen kerrotaan mm. estävän ientulehdusta.  Oli aika vaikea löytää S-Marketin runsaasta teevalikoimasta kamomillateetä. Lopulta löysin sitä ihan alimmalta hyllyltä, missä oli Xtra-merkkisiä tuotteita. Sehän on S-kauppojen halvimpien tuotteiden tuotemerkki. 20 pussin pakkaus maksoi vain 0,79 euroa.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - MAHLZEIT!
Ruokana loput vaimoni aiemmin laittamasta kalapyörykkä-sipuli-paistoksesta keitetyn perunan ja voileipäkurkkusiivujen kanssa. Juomana tomaattimehu ja vähän myöhemmin pieni kupillinen murukahvia.

Klo 12-15: AJOKORTTIASIOITA
Ajokorttini voimassaolo päättyy tämän viikon lauantaina eli se on voimassa enää 5 päivää. Käynnistin sen uudistamisen hyvissä ajoin kysymällä jo helmikuun lopussa terveyskeskuksesta, voiko tarvittavan minun ikäisiltä vaadittavan "laajennetun lääkärinlausunnon" saada heiltä. Kuitenkin oli vähällä käydä niin, että en olisi saanut uutta korttia ajoissa. Kerron sen tarinan erillisessä blogiartikkelissa velä tänään. Tätä kirjoitan autossa kotipihalla tultuani juuri Ajovarman toimistosta, missä minulle kirjoitettiin väliaikainen ajokortti.

Klo 15-17: Kirjoitin ja julkaisin blogiartikkelin Ajokortin hankala uudistaminen

Klo 17 jälkeen: VAPAA-AIKAA - FEIERABEND
Nukkumaan mennessä join ensimmäisen kerran aamulla S-Marketista ostamaani Xtra kamomillateetä. Yllätyin, että se olikin maukkaampaa kuin aiemmin kokeilemani vaimoni Lidlistä ostama kamomillatee. Lisäksi se on kätevämmässä pakkauksessa, missä jokainen teepussi on ohuen langan päässä kuppiin ja taas kupista pois nostettavissa. Siinä vaimoni ostamassa pakkaukessa on myös yksittäisannokset pusseissa, mutta niissä ei ole lankaa.

Keskiviikko 17.5.2023:

Klo 6.40-7.40: AAMU
Söin kevytmaidon kanssa mysliä, jonka "Parasta ennen" -päivä on tänään. Yhtä hyvältä se maistui vielä tänään kuin eilenkin. Paistoin ja söin yhden kananmunan, kävin parvekkeella hengittämässä ja menin takaisin nukkumaan. Sitä ennen luin kuitenkin Tuulalta SantaFe:stä saamani viestin. Hän oli lukenut eilisen blogiartikkelini ajokorttini uudistamisesta ja kertoi vuorostaan omia ja miehensä kokemuksia ajokortin uudistamisesta USA:ssa.

Klo 9.30-10.45: AAMUPÄIVÄ
Tunsin oloni erittäin heikoksi. Ilmeisesti eilinen päivä oli minulle liian rasittava, kun kävin ensin rollaattorilla S-marketissa, sitten autolla Ajovarman toimistossa ja sen jälkeen kirjoitin kotipihalla pitkän blogiartikkelin melko kylmässä autossa. Laitoin kyllä lämmityksen päälle, mutta aluksi auton asunto-osan sisälämpötila oli vain noin 14 astetta. Lämmitys ei ollut päällä käydessäni Ajovarmassa. Blogiartikkelia kirjoittaessani sain pitkästä aikaa tekstiviestin sisareltani. Hän ilmoitti lyhyesti pitkäaikaisen avopuolisonsa "nukkuneen pois".

Klo 11-12: RUOKATUNTI - MAHLZEIT!!
Ruokana eräänlaiset paistetut kananpalat, keitettyä kukkakaalia ja keitetty peruna. Yleensä en syö kounaalla leipää, mutta nyt söin yhden eilen ostamani ja vielä ihan tuoreen Vaasan Verso Ruispalan. Juomana tomaattimehu. Syötyäni tiskasin vaimoni käyttämät ruoanvalmistusastiat. Hän oli siitä kiitollinen ja käski kertoa tässä blogissa hänen kehuneen minua.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Siirryin työhuoneeseen tietokoneen ääreen pienen murukahvikupillisen kanssa. Päivitin tämän blogin, joka oli vasta eilisen puolenpäivän tasalla. Microsoft ToDo -ohjelmassa on samat vanhat 8 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 8 tehtävää kohdassa "Tänään" ja vasta 1 tehtävä kohdassa "Huomenna". Luultavasti monet tälle päivälle merkitsemistäni tehtävistä siirtyvät illalla huomiseksi ja myöhemmin pidemmällekin tulevaisuuteen. Kuitenkaan tilausta Yliopiston apteekin verkkokaupan alennusmyynnistä ei voi siirtää myöhemmäksi, koska tarjous on voimassa vain tänään klo 20:een. - Kopioin "ajokorttilääkärin" vaatimat verenpaineen mittausten tulokset (huhti-toukokuussa 2 kertaa 16 mittausta) paperilta drive.google.comiin tiedostoon, missä minulla on verenpaineen mittaustulokset heinäkuusta 2016 alkaen.

Klo 16-18: YLIOPISTON APTEEKIN VERKKOAPTEEKISSA
Tein vaimoni kanssa yhteistilauksen, kun Yliopiston apteekki antoi taas 24% alennuksen muista tuotteista kuin lääkkeistä ja kliinisistä ravintovalmisteista. Kun  tilasin samalla yhtä reseptilääkettä, jouduin odottamaan 20 minuuttia ennen kuin farmaseutti alkoi tarkistaa reseptiäni. Jos noutaisi tilauksen itse apteekista, siitä perittäisiin 2,90 euron toimitusmaksu, mutta Posti tuo sen kotiin 4,90 eurolla. Ilman muuta valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Klo 18 jälkeen: VAPAA-AIKAA - FEIERABEND
Kävin pitkän puhelinkeskustelun Rovaniemellä asuvan serkkuni kanssa. Kommentoin Facebook-ryhmässä "Lemmen viemää (Sturm der Liebe)" käytyä keskustelua.

Torstai 18.5.2023:

Klo 8.20-9.20: AAMU - VERENPAINELÄÄKEPOHDINTA
Söin kevytmaidon kanssa mysliä, joka valmistajan ilmoituksen mukaan oli parasta ennen eilistä. Kananmunaa en tänään paistanut enkä syönyt. Katsoin sähköpostit, some-uutiset ja muutamiin keskusteluryhmiin tulleet viestit. Ei ollut mitään sellaista, mihin minun pitäisi reagoida. Kävin parvekkeella hengittämässä. - Mietin, ottaisinko verenpainelääkettä minua vuodesta 2016 seuranneen sisätautilääkärin vai 4 peräkkäisen päivän mittaustulokset katsoneen terveyskeskuslääkärin antaman reseptin mukaan. Molemmissa on samaa lääkettä, edellisessä 12mg ja jälkimmäisessä 16mg joka aamu. Kummankaan lääkärin kanssa ei ole käyty mitään keskustelua korkean verenpaineen mahdollisista syistä ja miten siihen voisi vaikutttaa muuten kuin lääkeannosta nostamalla. Minulla on siitä oma näkemys, josta haluaisin tilaisuuden tullen keskustella lääkärienkin kanssa. Mutta tietenkään en ottanut sitä puheeksi tapaamisessa, jonka tarkoituksena oli saada lääkärinlausunto ajokortin uudistamista varten. Jos olisi silloin sanonut, että minua toisinaan pyörryttää aamulla, hän olisi ehkä epäillyt, että minua pyörryttää myös autoa ajaessa, ja määrännyt vielä muitakin tutkimuksia ennen ajokortin myöntämistä.  - Suoritin aamutoimet ja menin sitten päivävaatteisiin pukeutuneena takaisin nukkumaan.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - MAHLZEIT!
Heräsin vasta tasan klo 11. Mieliala edelleen ahdistunut ja/tai masentunut. Vaimoni on tehnyt viime päivinä ja vielä tänäänkin aamupäivällä monenlaisia hyviä ruokia, joista valitsin lautaselleni koosteen. Ehkä hänellä oli ollut paljon ruokatarvikkeita, jotka lähestyivät viimeistä käyttöpäiväänsä. Avasin myös hiljattain S-marketista ostamani Saarioisen "Raikas kasvissalaatti" -purkin ja söin siitä ehkä kolmasosan. Juomana tomaattimehu ja hiukan myöhemmin työhuoneessa tietokoneen ääressä pieni kupillinen murukahvia.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Microsoft ToDo -ohjelmassa on edelleen samat vanhat 8 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 7 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 2 tehtävää kohdassa "Huomenna". Aloitin tämän päiväkirjablogin päivittämisellä. Olin poikkeuksellisen väsynyt. En jaksanut mennä saunaankaan, vaikka meillä oli tänään saunavuoro taloyhtiön saunassa. Nukuin senkin ajan ja heräsin vasta klo 19.

Klo 19-22: ILTA
Herättyäni söin vaimoni tekemää tuoretta keittoa ja yhden tomaatin. Viimeistelin sivuston www.svision.net viikkopäivityksen ja jaoin sen yhdessä Google-ryhmässä ja kahdessa Facebook-ryhmässä. Tämän kirjoitettuani nautin vielä iltapalan, johon on aiemminkin kuulunut siivu saaristolaislimppua ja Valion 5% juustoa, mutta nyt muutaman päivän ajan myös kupillinen Xtra kamomillateetä. Korvasin sillä aiemman mustaherukkamehun, joka oli talvella hyvä flunssalääke, mutta tuntuu nyt liian sokeripitoiselta.

Perjantai 19.5.2023:

Klo 6-6.55:  AAMU
Mittasin verenpaineen 2 kertaa, joista parempi oli 131/72 51. Söin mysliä, joka oli valmistajan mukaan parasta ennen toissapäivää. Kävin parvekkeella hengittämässä. Katsoin some-uutiset, sähköpostit ja tietyt foorumit. Ei ollut mitään, mihin minun olisi pitänyt reagoida. Suoritin aamutoimet ja menin uudelleen nukkumaan. 

Klo 10 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Suunnittelin päivän ohjelmaa. Alisapankista tuli ilmoitus, että he ovat nostaneet määräaikaistalletusten korkoja. Sitä ilmoitusta odotin maanantaihin saakka ja tein sitten silloin Alisapankissa yhtiölleni 12 kk määräaikaistalletuksen. Nyt sille saisi 0,25% paremman koron. Korotus vastaa täsmälleen Euroopan keskuspankin ohjauskorkojen korotusta, joka tuli voimaan viime viikon keskiviikkona 10.5.2023.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - MAHLZEIT!
En enää muista, mitä silloin söin, kun kirjoitan tätä vasta myöhään illalla. Joka tapauksessa se oli vaimoni valmistamaa, hyvää ja terveellistä. Juomana tomaattimehu ja myöhemmin pieni kupillinen murukahvia.

Klo 12-21: ILTAPÄIVÄ ja ILTA
Avasin pöytätietokoneen vasta vähän vaille 21. Meillä on viikonloppuna merkkipäivä, mikä voi houkutella yllätysvieraita. Siksi keskityimme asunnon siivoamiseen. Yhtenä siihen kuuluvana tehtävänä yritin puhdistaa hopeiset teelusikat soodan avulla. Luin kolmet ohjeet netistä eri paikoista ja toimin niiden mukaan. Lopputulos ei ole kuitenkaan niin hyvä, että niitä lusikoita kehtaisi vieraille kattaa. Ehkä teen sen aamulla vielä neljännen kerran. Ensimmäinen yritys meni pilalle sen vuoksi, että käyttämäni folio ei näköjään ollutkaan alumiinia vaan muovia, koska se ei reagoinut ollenkaan soodaan siten kuin alumiini reagoi. Toisella yrityksellä käytin margariinipurkissa ollutta liuskaa, joka ehkä sisälsi alumiinia, mutta oli liian pieni. Kolmannella yrityksellä käytin illalla S-marketista ostamaani alumiinifoliota. Se reagoi toivotulla tavalla ja useimpien lusikoiden varret tulivat puhtaiksi mutta lusikan pesät jäivät vielä tummiksi. Kävin siis illalla vielä S-marketissa ja ostin sieltä kaikkea sokeripitoista ja sellaisena epäterveellistä, mitä kahvikutsuilla on tapana tarjota. Aion kyllä tarjota mahdollisille yllätysvieraille mahdollisuutta ruokailuun läheisessä ravintolassa. 

Lauantai 20.5.2023: OMA SYNTYMÄPÄIVÄ ja VAIMON NIMIPÄIVÄ

Klo 7.50-11: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
Yritin mitata verenpaineen kaksi kertaa seuraavin tuloksin: E4, 139/77 53, E3, E3, E4. Söin mysliä, joka oli valmistajan mukaan parasta ennen keskiviikkoa. Yritin neljännen kerran puhdistaa hopeisia teelusikoita soodan ja alumiinifolion avulla. Soodavesi käynnistää alumiinifoliossa kemiallisen reaktion, jossa muodostuu silmin nähtävää valkoista kaasua, jota on varoitettu hengittämästä. Se liuottaa kemiallisesti ja hankaamatta hopean tumman peitteen, mutta lusikoihin jäi vielä valkoista peitettä. Otin niistä valokuvan ja kysyin Facebookissa, kuinka siitä pitäisi jatkaa. Facebook-kaverini Marita suositteli kiillottamaan ne hammastahnalla tai ketchupilla. Sitä en ole vielä tehnyt.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - MAHLZEIT!
Pääruokana vaimoni juuri paistama oikein herkullinen pannusiika paistettujen perunoiden kanssa. Lisänä vaimoni tekemä salaatti. Juominen unohtui kokonaan, mutta sen huomattuani join lasillisen kylmää kraanavettä. 

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Olimme kutsuneet vaimoni isän kakkukahville, jonka nautimme sitten hänen kanssaan. Sen jälkeen aloin päivittää tätä päiväkirjablogia ja odotin mahdollisia yllätysvieraita, joita ei onneksi tullut. 

Klo 21 jälkeen: ILTA
Olin jo väsyneenä menossa nukkumaan, mutta odottelin vielä onnitteluviestiä Tuulalta USA:sta. Hän on viime vuosina lähettänyt tilaamastaan maksullisesta palvelusta sellaisen pitkän piirretyn eläinaiheisen animaation, jonka lopuksi avautuu hänen itsensä kirjoittama onnittelusivu. Kun väsyin odottamaan, laitoin puhelimen pois ja aloin nukkua.

Sunnuntai 21.5.2023: HENKISEN KRAPULAN PÄIVÄ

Klo 4-9: AAMU
Heräsin jo klo 4 aika huonovointisena.  Tuo eilinen syntymäpäivä oli eräiden muiden asioiden ohella stressannut minua monta viikkoa. Nyt kun se oli menyt ongelmitta ohitse, tunsin lähinnä henkistä krapulaa.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Kävin parvekkeella hengittämässä. Söin mysliä, joka oli valmistajan mukaan parasta ennen kuluneen viikon keskiviikkoa, jolloin sillä oli 1-vuotissyntymäpäivä. Paistoin yhden kananmunan ja otin aamulääkkeet. Otan ne kyllä joka aamut ja merkitsen kierrevihkoon, kun olen ne ottanut, vaikka en sitä aina tässä päiväkirjablogissa mainitse.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana pari keitettyä nakkia ja paistettua jauheliharuokaa keitetyn makaronin sekä Saarioisen "Raikkaan kasvissalaatin" kanssa. Juomana tomaattimehu purkista, jota en muistanut ravistaa. Silloin lasiin ei tullut täysipainoista mehua vaan melko ohutta litkua siitä pinnalta. Lopuksi join pienen kupillisen murukahvia ja vasta sen jälkeen suoritin aamutoimet, vaimoni lähdettyä ulkoilemaan.

Klo 12-18: ILTAPÄIVÄ
Siirryin tietokoneen ääreen päivittämään tätä päiväkirjablogia. Laadin ja julkaisin erillisen blogiartikkelin eilisestä 75-vuotispäivästäni ja yleisemminkin syntymäpäivien viettämisestä.


Viikko 20 päättyi tähän. Kiitos seurannasta!

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.

© Copyright: Timo Ahjos 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.

visitor counter