©Timo Ahjos 10.4.- 16.4.2023
Artikkelin sisältö on kopioitu
blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Viikko 15/2023

Tällä sivulla on sama sisältö kuin vastaavalla sivulla yllämainitussa blogissa. Blogissa viikon tuorein tapahtuma on ylimpänä, tässä se on alimpana. Sivu kannattaa aina ladata uudelleen heti avaamisen jälkeen, koska aluksi näytölle voi tulla sivun vanhempi versio jostakin välimuistista.

Tämä artikkeli kertoo vuoden 2023 kalenteriviikosta 15, joka alkoi maanantaista 10.4. ja päättyi sunnuntaihin 16.4.2023.

Viikon 15/2023 avaus:

Alkavan viikon tärkein tapahtuma on vaimoni sukulaisen siunaustilaisuus Vantaalla Honkanummen hautausmaalla. Se on vasta lauantaina, mutta vaikuttaa koko viikkoon. Se on Microsoft ToDo -ohjelmassani kohdassa "Isot ikävät asiat" yksi viidestä. Sen jälkeen tai jo sitä ennen päälleni kaatuu velvollisuus suorittaa taloyhtiön toiminnantarkastus. Viikon lopulla presidentti Niinistö pyytänee virallisesti Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa aloittamaan hallitustunnustelut. Pilapiirroksessa Orpo suunnittelee tanssilattialla, että hän tunnustelee ensin, kuinka hänen edessään seisovilta Sanna Marinilta (SDP) ja Riikka Purralta (PS) sujuu Orpopojan valssi.


Pääsiäismaanantai 10.4.2023:

Klo 6.12-7.10 alkaen  AAMU
Söin parvekkeelta eilisen kaurasuurimopuuron. Paistoin ja söin yhden kananmunan. Menin takaisin nukkumaan.

Klo 10-11: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet. Tein tehtävälistalta yhden tehtävän: Testasin auton pesussa Pineline- liuottimen levitykseen käytettävän painesuihkupullon toimivuuden ja vanhan Biltema- pesuvahan käyttökelpoisuuden. Molemmat ovat edelleen käyttökelpoisia. Sitten venyttelin pitkästä aikaa lattialla. Se tuntui hyvältä, kunnes vaimoni alkoi neuvoa. Microsoft ToDo -ohjelman tehtävälistalla oli tuon jälkeen 11 tehtävää kohdassa "Aiemmin",  7 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 0 tehtävää kohdassa "Huomenna". 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni tekemän jauheliharuoan loppu, keitetty peruna, parsakaali ja vihersalaatti. Juomana tomaatti- yms. luomumehu. Pieni (muru)kahvi.

Klo 12 -18: ILTAPÄIVÄ - KARAVAANARIELÄMÄÄ KOTIPIHALLA
Vein autotarvikkeita kotoa kellariin ja menin autoon, tarkoituksena voidella ja asentaa paikalleen yhdestä yläkaapista purkamani kaapin oven lukko, jonka mekanismi oli jumiutunut.- Lukon muovisten sisäkalujen voitelu kuivavoiteluaineella onnistui ja samoin lukon kokoaminen ja asentaminen paikalleen asunto-osan yläkaapin oveen. - Sen jälkeen vietin pääsiäismaanantaita karavaanarina kotipihalla. Se on taloudellisempaa ja vähemmän rasittavaa kuin ajaminen jonnekin "jumalan selän taakse". Autokin kuluu ja likaantuu vähemmän. - Sitten kävelin kotiin. Vein pitkävartisen lumiharjan jo kellariin odottamaan seuraavaa talvea. Sääennusteiden mukaan ensi yönä on vielä -1°C pakkasta, joten en viitsi vielä viedä autoon käyttövettä muuten kuin pienessä muovikanisterissa. - Kotiin tultuani söin vaimoni kanssa mämmin loppuun. Kuohukermaa meillä on vielä pieni avaamaton purkki, joka vaatinee vielä yhden mämmituohkosen oston. 

Klo 19-02.40: ILTANOKOSET 
Menin sängyn päälle lepäämään ja nukahdin.  Heräsin klo 2:40, jolloin pukeuduin pyjamaan ja menin varsinaisesti nukkumaan.


Tiistai 11.4.2023:

Klo 7.14-8.30:  AAMU
Puuroa ei ollut enkä keittänyt uutta, vaan söin mysliä kevytmaidon kanssa. Olin joskus avannut kahdesta myslipaketista vahingossa tuoreemman ja nyt minulla on avaamattomana vanhempi pakkaus, jonka "Parasta ennen" -päivä on jo toukokuussa. Siksi syön nyt usein mysliä, vaikka tekisi mieli puuroa. - Ulkona melko kaunis ilma, mutta oma mielialani on matalalla. Luin Pentiltä Baltimoresta saamani mukavan viestin, jossa oli kolme valokuvaa heidän pääsiäisen vietostaan koirineen poikansa perheen luona Connecticutissa. Minä en tavannut pääsiäisenä muita ihmisiä kuin vaimoni ja hänen isänsä, joka oli mukanamme autoretkellä pitkäperjantaina Malmin hautausmaalla ja Jumbossa. - Luin myös muiden Facebook-viestejä ja some-uutisia. Varsinkin Seijan ja hänen miehensä matkailuautomatka Portugalissa on ollut osittain pelottavaa luettavaa. Onneksi he näyttävät nyt selviytyneen akuuteista terveydenhoito-ongelmista.

Klo 9-11: AAMUPÄIVÄ
Aamutoimet ja aamuvoimistelu, jonka aloitin taas eilen pitkän tauon jälkeen. Tein tehtävälistalta yhden nopean ja mieluisan kalenteriin sidotun tehtävän.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni aiemmin tekemä, mutta edelleen herkullinen kalakeitto ohuiden ruisnäkkileipien kanssa. Juomana tomaatti- yms. luomumehu. Vähän myöhemmin pieni (muru)kahvi.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Microsoft ToDo-ohjelman tehtävälistalla on nyt 13 tehtävää kohdassa "Aiemmin". (Puhelimessa sen kohdan otsikkona on "Myöhässä".) Kohdassa "Tänään" oli 3 tehtävää, joista yhden olen jo tänään tehnyt. Kohdassa "Huomenna" on nyt 1 tehtävä.  - Aloitan iltapäivän kopioimalla Googlen palvelimelta ulkoiselle USB-levylle Googlen keräämät Takeout-tiedostot tililtäni timo.ahjos@gmail.com. Ne tiedostot sisältävät varmuuskopiot kaikesta sisällöstä, mitä minulla on tuolla tilillä Googlen eri palveluissa (Gmail, Drive, Blogspot, Photos).   - Tuon tehtyäni valmistelin lauantain 15.4. viikkopäivtyksen sivustolle www.svision.net  pientä viimeistelyä ja julkaisemista vaille valmiiksi, koska se ei oikein sovi hautajaispäivän ohjelmaan. Julkaisen sen jo perjantai-iltana. 

Klo 17-20: ILTA
Rekisteröidyin tekoälysovelluksen DALL-E 2 käyttäjäksi ja ajattelin ihan vain kokeeksi tehdä sillä jotakin. Sitä ei kuitenkaan pysty ollenkaan kokeilemaan ilman, että ostaa ensin 15 eurolla tai dollarilla "krediittejä". Tuo sovellus piirtää erilaisia kuvia sen mukaan, mitä käyttäjä englanninkielisin sanoin pyytää. En viitsinyt ostaa krediittejä, koska englanninkielen taitoni ei ole niin hyvä, että osaisin antaa selviä piirtämisohjeita. - Lopuksi tutkiskelin paria autokameran muistikorttia ja maistelin vaimoni huomiseksi tekemää kanasuikaleruokaa. Hyvältä maistui.

Klo 22-24: MYÖHÄISILTA
Katselin sängyssä maaten puhelimella some-julkaisuja ja huomasin, että nyt on ensimmäinen tuntemani ihminen julkaissut kaksi esitystä TikTokissa! Ensin näkemäni oli kuvakooste, jossa hän poseerasi erilaisissa asuissa ja asennoissa ilmentäen erilaisia tunnetiloja. Lähetin sydämen tykkäämisen merkiksi. Olisin tallentanut esityksen, jos olisin osannut. Toinen oli ilmeisesti reaaliaikainen välähdys afrikkalaisen yhtyeen live-konsertista. 


Keskiviikko 12.4.2023:

Klo 5.50-7.15: AAMU
Keitin kaurapuuron kansanedustaja Kinnarin tilan kaurasuurimoista. Söin siitä puolet ja yhden paistamani kananmunan. Luin some-uutiset ja katsoin, oliko kukaan kirjoittanut minulle mitään. Ei ollut. Menin takaisin nukkumaan.

Klo 9-10.30: AAMUPÄIVÄ
 Aamutoimet. Mindfulness-meditointia ja venytysvoimistelua lattialla.

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Söin vaimoni eilen tekemää herkullista kanaruokaa, keitetyn perunan, voileipäkurkkusiivuja ja vanhan vihersalaatin lopun. Juoma unohtui.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Siirryin pienen kahvikupin kanssa työhuoneeseen tietokoneen ääreen ja aloin kirjoittaa tätä päiväkirjablogia. Microsoft ToDo -ohjelmassa on nyt 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 3 tehtävää kohdassa "Tänään" ja 1 tehtävä kohdassa "Huomenna". Luin tiedotteet Hypo-pankin ja S-pankin Prime-korkojen noususta. - Sovitin hautajaisvaatteet lauantaita varten: uusi musta puku käyttövalmiiksi eli lappujen ja valkoisten lankojen poisto, taskujen avaaminen, uusien mustien sukkien sovitus, nenäliinan valinta rintataskuun ja housuntaskuun, mustan kravatin solmiminen valmiiksi, kenkien sovitus ja valinta, päällystakin sovitus puvun kanssa. Jalkojen hoito. Parturissa pitäisi vielä käydä. Joissakin kulttuureissa hautaus pitää toimittaa kolmen vuorokauden kuluessa kuolemasta. Onneksi nyt oli monta viikkoa aikaa valmistautua. -Lopuksi söin vaimoni juuri valmistamaa herkullista jauheliharuokaa keitetyn perunan sekä parin voileipäkurkkusiivun ja ohuen ruisnäkkileivän kanssa. Nyt muistin juoda lasillisen tomaatti- ym. luomumehua.

Klo 18-20: ILTA
Katsoin tallenteena Taloyhtiölehden torstaina 30.3.2023 pidetyn webinaarin vuoden 2024 alussa voimaantulevan Pelastuslain muutoksista palovaroitinmääräyksiin.  En pystynyt katsomaan sitä silloin reaaliajassa, kun se tuli meidän saunavuoron aikana.


Torstai 13.4.2023:

Klo 5.45 alkaen: AAMU
Heti herättyäni luin USA:ssa asuvien Tuulan ja Pentin lähettämät vastaukset heille eilen esittämääni kysymykseen "Mikä aputoiminimi on englanniksi?" Googlen kääntäjä ehdotti "auxiliary function name", mutta minusta se ei tuntunut hyvältä. Tuulan ehdottama "alternate business name" on tilanteeseeni parhaiten sopiva. Joudun käyttämään tuota sanaa vastauksessa Kiinasta saamaani kyselyyn, josta kerron myöhemmin, kun vastaan siihen. - Luin myös netistä tuoreimmat lehtiartikkelit Katri-Helenasta ja hänen perheasioistaan. Sitten jatkon nukkumista.

Klo 7.30 alkaen: AAMUPÄIVÄ
Söin eilen keittämäni puuron ja vaimoni juuri oman aamiaisensa yhteydessä paistaman kananmunan. Aloitin mindfulness-meditoinnin sängyssä pitkälläni ja nukahdin taas. 

Klo 11.20-12.20: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Nukuin "pommiin" ja myöhästyin ruokailusta, mikä on erittäin harvinaista. Yleensä herään aina viimeistään pari minuuttia ennen klo 11.  Suoritin ensin aamutoimet ja venytysvoimistelun lattialla. Sitten söin vaimoni illalla paistamaa herkullista kassleria, keitetyn perunan ja vihreää salaattia. Juomana tomaatti- ym. luomumehu. 

Klo 12.20 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Nopean ruokailun jälkeen siirryin pienen (muru)kahvikupin kanssa työhuoneeseen tietokoneen ääreen tarkoituksena aloittaa tämän kirjoittaminen, mutta koneessa ei näkynyt hiiren osoitinta. Kun käynnistin koneen uudelleen, se alkoi päivittää Windowsia, mikä kesti nyt noin 10 minuuttia.

Klo 13-13.45: KOTIPARTURISSA
Vaimoni leikkasi hiukseni asuntosaunamme pesuhuoneessa, missä on kaupungilta lainassa tukeva korkea suihkutuoli. Nyt olen kaikin puolin valmis lauantaisiin hautajaisiin. Vaikka minulla ei ole enää kovin runsaasti hiuksia päässä eikä leikkauksen jälkeen ole lattialta paljon lakaistavaa, parturointi parantaa aina huomattavasi sitä, miltä päässä tuntuu.  "Parturini" ei ota maksua työstään, mutta tarjosin hänelle ja söimme puoliksi kreikkalaisen hedelmäsalaattipurkin kermavaahdon kanssa. Viimeisen 20 vuoden aikana olen käynyt ehkä vain yhden kerran maksullisessa parturoinnissa, kun nykyinen parturini oli pitkäkestoisella ulkomaanmatkalla.  

Klo 14-16: KIINALAINEN HUIJAUSYRITYS
Sain eilen kiinalaiselta verkkopalveluyhtiöltä sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että siinä nimeltä mainittu kiinalainen yhtiö on pyytänyt heitä avaamaan neljä kiinalaista verkkotunnusta, joihin sisältyy sana "kanfi". He ovat huomanneet, että verkkotunnus kanfi.com kuuluu yhtiölleni. Siksi he kysyivät, onko tuo kyseinen yhtiö meidän edustaja Kiinassa. Vastasin viestiin innostuneena siitä, että kyseinen yhtiö voisi olla kiinnostunut ostamaan minulta tuon kanfi.com-tunnuksen. Mutta kun yritin avata eilen saamassani sähköpostiviestissä olleen www-osoitteen, McAfeen turvaohjelma varoitti, että minun ei pitäisi mennä sille sivulle, ellen varmasti tiedä, minne olen menossa. Yritin kuitenkin mennä, mutta se osoite ei avannut mitään sivustoa. Sen jälkeen löysin googlaamalla monta sivua, joissa kerrottiin ihan samasanaisista viesteistä, jollaisen eilen sain. Kysymyksessä on jo monta vuotta jatkunut huijaus. He eivät olisikaan ostaneet minun verkkotunnusta vaan olettivat, että minä haluaisin suojata kanfi-nimen lunastamalla itselleni Kiinassa ne kanfi-alkuiset verkkotunnukset ja olisin valmis maksamaan niistä jatkuvasti melko korkeita vuosimaksuja. Kyseiset tunnukset ovat kanfi.cn, kanfi.com.cn, kanfi.net.cn ja kanfi.org.cn. 

Klo 17-18: SAUNA
Taloyhtiön saunavuorolla vaimoni kanssa.

Klo 18 jälkeen: LOPPUILTA
Kirjoitin tänne tuosta kiinalaisesta jutusta. Mielenkiintoista nähdä, saanko sieltä vielä viestejä. Tein virheen lähettäessäni vilpittömän viestin, jossa kerroin Kanfin taustan ja halukkuuteni sen myymiseen.  Yhtään linkkiä eilen saamassani viestissä ei ollut, joten mitään haittaohjelmalinkkiä en ole klikannut.  Jos sieltä tulee vielä jatkoa, aion olla reagoimatta mitenkään. 


Perjantai 14.4.2023:

Klo 7-8.30: AAMU
Keitin puuroa kansanedustaja Kinnarin maatilan kaurasuurimoista. Puuron valmistumista odotellessa luin Kiinasta saamani viestin: Sen lähettäjä kertoo edustavansa yhtiötä, jonka toiminnalle nimi "Kanfi" on olennaisen tärkeä. Siksi he ovat yrittäneet perustaa Kiinassa neljä Kanfi-alkuista verkkotunnusta, jotka nyt edellisen viestin lähettänyt verkkopalveluyhtiö on estänyt. Heidän suunnitelmansa mukaan minun kuuluisi nyt äkkiä lunastaa ne verkkotunnukset itselleni. Ellen olisi saanut tietää, että kysymyksessä on vuosia jatkunut huijaus, olisin nyt toiveikkaana tarjonnut omistamaani Kanfi.com-tunnusta heille ostettavaksi. Ne kiinalaiset tunnukset, joista nyt on kysymys, ovat Kanfi.cn, Kanfi.com.cn, Kanfi.net.cn ja Kanfi.org.cn. Minulle nuo ovat yhdentekeviä enkä aio jatkaa keskustelua. - Luin myös Tuulalta ja Pentilta USA:sta saamani viestit. Etsin Tuulalle faktoja Helmet-kirjastojen 3D-tulostimista ja Helsingissä käytettävissä olevista kangaspuista. Sen jälkeen menin takaisin nukkumaan ja pohtimaan asioita. 

Klo 9.30-10.30: AAMUPÄIVÄ
Pohdin ja suunnittelin päivän asioita. Mieliala melko matalalla. Aamutoimet. 

Klo 10.30-11.30: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Pääruokana vaimoni valmistama herkullinen kassler ja keitetty peruna, lisäkkeenä voileipäkurkkusiivut ja jäävuorisalaatti. Juomana aiemmin keitetty vielä lämmin kraanavesi.

Klo 11.30 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Vastasin USA:ssa asuville ystävilleni Tuulalle ja Pentille yhteisviestillä. - Laitoin alusvaate- yms tumman 60°C pyykin pesukoneeseen. - Join tietokoneen ääressä pienen kupin (muru)kahvia. - Microsoft ToDo-ohjelmassa on 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin" ja 2 tehtävää kohdassa "Tänään". Niistä toinen on tuo jo käynnistämäni pyykinpesu. Kohdassa "Huomenna" ei ole muuta kuin vaimoni sukulaisen hautajaiset, joka on yhtenä asiana viidestä ohjelman kohdassa "Isot ikävät asiat".

Klo 15: TILANNE
Olen tehnyt kaikki tälle päivälle merkitsemäni tehtävät. Lopetan päiväkirjablogin pitämisen tämän perjantain osalta tähän ja jatkan vasta huomenna lauantaina iltapäivällä palattuani vaimoni sukulaisen hautajaisista.


Lauantai 15.4.2023:

Klo 7-15: AAMU, AAMUPÄIVÄ, KESKIPÄIVÄ, ALKUILTAPÄIVÄ
Valmistaudun aamusta alkaen vaimoni sukulaisen hautajaisiin. Jatkan tämän päiväkirjablogin laatimista vasta sen jälkeen, kun olen taas tullut kotiin ja toipunut tilaisuudesta.

Klo 15 jälkeen: TOIPUMISTA HAUTAJAISPÄIVÄN OHJELMASTA
Vaihdoin kotona hautajaisvaatteista kotivaatteisiin ja nukuin heti pari tuntia.


Sunnuntai 16.4.2023:

Klo 7.30 -10.30: AAMU ja AAMUPÄIVÄ
En jaksanut keittää puuroa, vaikka Kiehu-maitoakin olisi ollut. Sen sijaan söin mysliä ja paistetun kananmunan. - Luin USA:ssa asuvien Pentin ja Tuulan sähköpostiviestit, some-uutiset ja Hesarin pitkän artikkelin Perussuomalaisten puheenjohtajasta Riikka Purrasta. Hän on hyvää ministeriainesta. Toivottavasti on mukana seuraavassa hallituksessa. 

Klo 11-12: RUOKATUNTI - Mahlzeit!
Aluksi venyttelyvoimistelua lattialla. Sitten vaimoni paistamaa, edelleenkin herkullista kassleria vihannespadan ja ohuen ruisnäkkileivän kanssa. Juomana tomaatti- yms. luomumehu. Lopuksi pieni (muru)kahvi.

Klo 12 alkaen: ILTAPÄIVÄ
Microsoft ToDo-ohjelmassa on 12 tehtävää kohdassa "Aiemmin", 4 tehtävää kohdassa "Tänään", 3 tehtävää kohdassa "Huomenna" sekä 4 asiaa kohdassa "Isot ikävät asiat". Viimeksi mainituista on seuraavana vuorossa taloyhtiön toiminnantarkastus.- Kävin rollaattorilla S-marketissa ostoksilla. Olisin ostanut vielä yhden kerran mämmiä, mutta sitä ei enää ollut. - Kotiin tultuani lisäsin 30 euroa Veikkauksen pelitilille. Minulla on voimassa jatkuva kahden lottorivin tilaus (3 euroa/viikko). Eilisessä Lotto-arvonnassa olin voittanut 2 euroa! 

Klo 21-24: MYÖHÄISILTA - JOUSTOTALLETUSTILI
Nukutttuani muutaman tunnin täysissä vaatteissa sängyn päällä heräsin noin klo 21 ja menin varsinaisesti nukkumaan eli suoritin iltatoimet, joihin kuuluu iltapalan ja iltatablettien syönti, peseytymistä ja pukeutuminen pyjamaan. En kuitenkaan saanut unta. Ainakin klo 1.30 olin vielä hereillä ja katsoin kelloa. Erityisesti pohdin Nordean JoustoTalletustilin oveluutta. Nostosta ei peritä kuluja, mutta siinä korko maksetaan 12 kk pituisen kauden alimmalle saldolle. Nykyisellä yli 2% korolla esim. 50.000 euron talletuksen nosto voi aiheuttaa 1000 euron suuruusluokkaa olevan jo kertyneen koron menetyksen, jos talletus on ollut ennen nostoa voimassa jo melkein vuoden. Toisaalta, jos nostaa vain osan talletuksesta, esim. 10.000 euroa,  menetys jo kertyneestä korosta on vain noin 200 euron suuruusluokkaa, jos loppumäärä 40.000 euroa on tilillä koko 12 kuukauden kauden. 


Viikko 15 päättyi tähän. Kiitos seurannasta!

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.

© Copyrig ht: Timo Ahjos 2023. Kaikki oikeudet pidätetään.

visitor counter