©Timo Ahjos 26.8.2011
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Lyhyt mutta runsassisältöinen vuodeosastojakso

Olin sairaalassa viime sunnuntain 21.8.2011 aamusta tiistai-iltapäivään 23.8.2011. Siitä oli paljon hyötyä:
- Ripulistani todettiin, että se ei ole hyljintäreaktion oire.
- Ripulini saatiin loppumaan. Enää ei tule yöllä kakkaa sänkyyn.
- Kipulääkitystäni lisättiin.
- Toinen kipulääke vaihdettiin toisen kanssa paremmin yhteensopivaksi.
- Kokonaan uutena lääkkeenä syön nyt myös verenpainelääkettä.

Hoitojakson aikana sattui monta sellaista tapahtumaa, joita on mukava jälkikäteen muistella, vaikka useimmat niistä olivat epämukavia. Kerron niistä tässä kunhan ehdin. Täydensin tämän tekstin maanantaina 19.12.2011 klo 19.

Mikä sai minut lähtemään sairaalaan ja sinne ripulisena matkustaminen

Nämä asiat kerroin jo edellisen viestin (Selkavamma_ja_sen_hoito/2011-08-20_Kovat_kivut.html) keskellä olevassa lisäyksessä, jolla on sininen otsikko "Sunnuntaina 21.8.2011 klo 4.30-5.30 kirjoittamani lisäys ". Matka meni ihan suunnitelman mukaisesti busseilla 69 ja 58B eikä sen aikana vaippahousuun tullut mitään.

Suurena apuna lähtöajan suunnittelussa oli YTV:n vai pitäisikö sanoa HSL:n internetissä oleva palvelu. Sunnuntai-aamuisinhan bussit eivät kulje kovin tiuhaan ja minulla oli suuri vapaus valita, mihin aikaan saavun Meilahteen. Tulostin ensin Auroran sairaalan edessä oleva pysäkin pysäkkiaikataulun. Siis sen pysäkin, jossa vaihdan busssia. Etsin siitä sellaisen ajankohdan, milloin 69 ohittaa pysäkin hiukan ennen 58B:tä. Sen jälkeen etsin reittisuunnitteluvälineellä, millä bussilla pääsisin kotoa siihen mennessä Auroran sairaalaan.

Suomessa ei ole ollut sosiaaliturvatunnusta vuoden 1971 jälkeen! Siitä alkaen on ollut henkilötunnus!

Kun saavuin päivystyspoliklinikalle, ensimmäisellä ilmoittautumistiskillä nuori mies kysyi ensimmäiseksi sosiaaliturvatunnustani. Minusta se on paha juttu, varsinkin tuollaisessa paikassa, missä jokaisella ilmoittautujalla on kiire päästä hoitoon ja nykyisin suuri osa asiakkaista on kotoisin Suomen ulkopuolelta. Jos he siinä ryhtyvät etsimään papereistaan sosiaaliturvatunnusta, sitä ei löydy mistään. Sen sijaan henkilötunnus on esim. kaikissa omaan sairauteeen liittyvissä papereissa. Jos tämä asia on lukijalle vieras, kannattaa googlata hakusanalla "sosiaaliturvatunnus" ja lukea avautuvasta listasta ainakin Wikipedian hyvä lyhyt selitys.

Päivystyspoliklinikalla

Kun tietoni olivat löytyneet koneelta, siirryin odotussaliin. Siellä oli vain yksi asiakas, keski-ikäinen mies. Hän käytti matkapuhelintaan vastapäätä seinällä olevaa julistetta, jossa kiellettiin matkapuhelimen käyttö. Minusta juuri odotussalissa pitäisi matkapuhelimen käyttö olla sallittua. Jos sairaalaan on lähdetty kiireisesti, se on ensimmäinen taukopaikka, missä on hyvä tilaisuus ilmoittaa läheisille, että ollaan sairaalassa. Salissa oli lisäksi yksi kaukoidästä kotoisin oleva mies luuttuamassa lattiaa. En kysynyt, mistä hän on kotoisin, mutta kutsun häntä jäljempänä kiinalaiseksi mieheksi. Kysyin häneltä varmuuden vuoksi, millä suunnalla on lähin miesten vessa ja missä invavessa. Hän näytti minulle niiden suunnat ja selitti suomeksi vahvalla kiinalaisella aksentilla.

Hetken siinä istuttuani paikalle tuli sairaanhoitaja, joka esitteli itsensä ja kutsui pieneen huoneeseen lyhyeen haastatteluun. Siitä minut ohjattiin nopeasti yhden hengen huoneeseen, missä menin heti vessaan. Se oli virhe. Verikokeita ja veriviljelynäytteitä tultiin ottamaan hyvin nopeasti. Minulle jätettiin purkit virtsa- ja ulostenäytettä varten. Olin vasta vaihtamassa sairaalan vaatteisiin, kun päivystävä sisätautilääkäri tuli luokseni, esitteli itsensä, haastatteli, kuunteli stetoskoopilla, tutki mahdolliset ihottumat, mikä olisi voinut olla ripulin lisäksi toinen käänteishyljintäoire. Ihomuutoksia ei löytynyt. Tarkastuksen jälkeen lepäsin sängyssä ehkä puolitoista tuntia. Päivystävä sisätautilääkäri kävi kertomassa verikokeiden tulokset ja että minut siirretään pian vuodeosastolle 7B. Sairaanhoitaja, joka palveli siinä moneen otteeseen, sanoi, että pitäisi vielä antaa ne virtsa- ja ulostenäytteet. Menin vessaan ja päätin olla siellä niin kauan, että saan näytteet annetuiksi. Virtsanäytteen sain annetuksi noin 15 minuutin odottamisen jälkeen, mutta suoli tuntui olevan aivan tyhjä. Ajattelin, että on se noloa, kun mies tulee sairaalaan ripulin vuoksi eikä saa kakkaa tulemaan edes pientä määrää. Kyllä sitä sitten pitkän odottamisen jälkeen tuli puoli isoa jogurttipurkillista, mutta ei yhtään enempää.

Lepäsin taas hetken sängyn päällä ja nukahdinkin. Minähän olin viimeksi nukkunut yli 24 tuntia aiemmin. Heräsin, kun ovelta kuului iloinen tervehdys vahvalla kiinalaisella aksentilla. "Hei Timo, nyt tehdään vaateluettelo!" Se oli sama mies, jonka olin tavannut jo odotusssalissa. Hänellä oli kädessä moniosainen painettu vaateluettelolomake, johon pyydettiin lopuksi allekirjoitukseni. Sanoin silloin pariin kertaan, että minulla ei ole lukulasit päässä enkä näe, mitä lomakkeessa lukee. Kun kukaan ei tarjoutunut antamaan minulle lukulasejani, pyysin vain näyttämään paikan, mihin pitää allekirjoittaa. Selkävaivan vuoksi en voinut niitä itse ottaa. Lomakkeesta jäi yksi osa jäi minulle kuitiksi. Lomaketta täyttäessään hän sanoi jokaisen esineen ääneen. Hän joutui lisäämään painettuun luetteloon käsin sanat "Lippis" ja "Henkselit". Varsinkin jälkimmäinen tuntui häntä erityisesti naurattavan. Kengät laitettiin muovikassissa sängyn alaosassa olevalle hyllylle. Takin taskut tyhjennettin pieneen läpinäkyvään muovipussiin, joka sulkeutui langasta vetämällä. Sairaanhoitaja ripusti pussin tippatelineeseen, joka oli sängyn päädyssä periaatteessa koko ajan näkyvissäni. Housun taskut ja pöydällä olleet tavarani laitoin sairaanhoitajan avustuksella omaan kassiini, jonka sain pitää sylissäni. Pian sen jälkeen paikalle saapui nuori nainen, joka esitteli itsensä potilaskuljettajaksi. Hän työnsi minut sänkyineni vuodeosastolle.

Olen muuten huomannut, että joka paikassa saan erinomaisen nopean palvelun heti sen jälkeen, kun tietoni on saatu esille. Niin kävi nytkin, ihan kuin siellä ei muita potilaita olisi ollutkaan. En tiedä, mitä siinä koneella lukee, mutta vuodeosastolla olevan paperisen potilaskansioni ensimmäisellä sivulla oli sen viimeksi nähdessäni huomautus "Korkein riskin potilas". Niinhän ei voi sanoa. Sen täytyy tarkoittaa joko "Korkean riskin potilas" tai "Korkeimman riskin potilas".

Ensimmäinen päivä vuodeosastolla sai minut pahantuuliseksi

Kirjoitettu 19.12.2011: Hyvä etten aimmin kirjoittanut mitään tämän alaotsikon alle. Olin nimittäin samalla osastolla myöhemmin vielä kaksi kertaa. Ensimmäisen päivän hoitokokemus oli joka kerralla erilainen ja kahdella viimeisellä kerralla erittäin miellyttävä ja asiallinen.

Hoitojaksojen aiheet olivat:
1. Kantasolujen siirto. Hoitojakson pituus noin 4 viikkoa kesä-heinäkuussa.
2. Ripulin tutkiminen, oliko se käänteishyljintäoire. Ei ollut. Vuodeosastolla sunnuntaista tiistaihin elokuussa.
3. Selkäkipujen toteaminen selkäviaksi eikä leukemian jälkikivuiksi. Kaksi vuodeosastopäivää syyskuussa. Toisena päivänä minut lähetettiin HUS-ambulanssilla Töölön sairaalaan odottamaan selkäleikkausta.
4. "Kotiutus" selkäleikkauksesta "sinne mistä on tullut", kun Helsingin kaupungilla ei ollut heti osoittaa mitään paikkaa. Vuodeosastojakson piti kestää vain tiistaista torstaihin, että keskuslaskimokatetri ehditään poistaa. Sairaalabakteeri TRPA venytti kuitenkin hoitojakson yli kolmen viikon pituiseksi. Se oli syys-lokakuussa.

Tämän kirjoituksen aiheena oli siis edellä mainittu toinen hoitojakso. Silloin tulin ensimmäisenä päivänä pahantuuliseksi muistaakseni kahdesta erityisestä syystä:

1) Päivällä luvattuja asioita jäi tekemättä, kunnes yöhoitaja teki ne klo 22:n jälkeen. Esim. keskuslaskimokatetrin huuhtelu ja peiton tuominen sänkyyn, jossa oli peitteenä vain pussilakana ilman sisältöä. Olin pyytänyt peittoa päivällä ja se olikin tuotu huoneeni kaappiin mutta ei sänkyyn.

2) Käymäläistuimen käyttöönotto-ongelmat: Sänkyni viereen tuotiin kuivakäymäläistuin. Ensin päivällä nuori hoitajatar sijoitti sen huoneessa olevan työpöydän viereen siten, että "rintamasuunta" oli kohti huoneen ikkunallista ovea. Jos olisin siinä istunut kakalla ja sitten noussut ylös ilman housuja tai vaippaa, jokainen käytävältä sulkutilaan tullut henkilö, vaikkapa kanttiinin myyjätär, olisi nähnyt minut edestäpäin alastomana. Kun pyysin siirtämääm käymäläistuimen siten, ettyä selkäni on oveen päin, se jäi sellaiseen paikkaan, mihin olisi ollut mahdotonta yöllä päästä nopeasti. Tämänkin ongelman yöhoitaja ratkaisi pyytämättäni. Hän järjesti huonekalut siten, että kulkureitti sängystä "potalle" tuli esteettömäksi.

Olin siis tullut sairaalaan ripulin vuoksi. Ripuli on yksi mahdollinen käänteishyljinnän oire. Siksi en saanut käydä wc:ssä vaan kaikki kakat piti tehdä erityisessä istuimessa olevaan astiaan. Virtsaaminen tapahtui samanaikaisesti tai erikseen sorsan muotoiseen muoviseen pissapulloon. Käymäläistuin oli miellyttävästi pehmustettu. Siinä on käsinojat, jotka lasketaan alas vaakasuoraan asentoon tuoliin istahtamisen jälkeen. Käsinojat kaartuvat edestä siten, että tuolista ei voi pudota eteenpäin, mutta ei myöskään pääse pois ilman että käsinojat käännetään pois edestä.

Kun ensimmäisen "istunnon" jälkeen yritin kääntää käsinojat pois edestä, en onnistunut avaamaan niiden lukitusta. Istuin sellaisessa paikassa, mistä en ylttänyt hoitajan kutsunappiin enkä kännykkään. Istuin siinä loukussa muistaakseni noin klo 17.35-17.55. Huusin noin 15 kertaa kovalla äänellä "Apua! Tulkaa auttamaan!" Kukaan ei kuullut avunhuutojani. Lopulta eräs laitoshuoltaja tuli huoneeseeni tekemään omaa työtään ja vapautti minut istuimesta.

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.